Maatuska

Jokainen varmasti muistaa jo lapsuudesta taikanuken, jonka sisältä putkahtaa aina uusi ja uusi nukke, toinen toistaan vähän pienempi. Pinnalta aina kauniisti kuvioitu. Olen aina pitänyt maatuskoista. Jo lapsena minua viehätti niiden kuviointi ja oli hauska laittaa pieniä nukkeja riviin.

Edelleen pidän tästä omituisesta nukesta. Pariton määrä sisäkkäin olevia nukkeja symboloi mm. jatkuvuuttaa. Minua kiehtoo nukessa juuri tämä jatkuvuus. Olen seitsemäntoista vuotiaasta taistellut kipusairauden/sairauksien kanssa ja jotenkin kaikissa vaikeuksissa se elämän jatkuvuus on ollut se kantava voima. Ehkä jokainen vaikea kipunotkahdus kutistaa, mutta silti sieltä sisältä löytyy se sama minä. Ehkä vähän pienempänä, mutta sitäkin pippurisempana. Sellaisena haluan itseni nähdä. Uudestisyntyvänä, aina uudestaan ja uudestaan kaikesta huolimatta jaksaa nousta ja jatkaa. Siihenhän se elämä perustuu. Olen maatuska. Päällynen ei paljasta mitä sisin kätkee. Monesti on vain helpompi olla hiljaa ja kätkeä tuska sisälleen. Työssä joudun usein hymyillä vaikka sisin huutaa ja itkee. Tänään on ollut kivun kanssa huono päivä, mutta minun ei ole tarvinnut olla muuta kuin minä. Olen saanut itkeä ja levätä. Se on kuin raikas kevätsade joka puhdistaa. Jaksan taas maatuskan elämää.